tiistai 23. helmikuuta 2016

Elossa ollaan [SM INFOA]

Vaikkei musta ole taas pitkään aikaan kuulunut mitään. En ole paljoa keppihevosen selkään kiivennyt, vaikka eilen jotain tuuppailun tyyppistä yritin NoNon kanssa. Menin villasukilla, kun en olisi lenkkareilla pystyssä pysynyt. Noh, eipä ne sukatkaan meinannut jalassa pysyä, joten ehkä 10 minuutin jälkeen luovutin ja menin takaisin sisälle.


Jotain suoraan instasta otettuja kuvia. Molemmat ponit siis jo valmistuneet.

Oli myös pakko tulla antamaan pientä Infoa tulevasta SM tapahtumasta. Tosiaan, mut tullaan tänäkin vuonna näkemään kisoissa. Olen kisaamassa Aarolla tyyliluokassa, sekä estemestaruudessa ja olen toisella varasijalla näyttelyissä Ginon kanssa. Pidetään siis peukkuja, että muutama peruu, että päästään Ginon kanssa kehään. Kht Merililja lupautui myös jakamaan myyntipöytänsä kanssani, joten tulen myös siis myymään.

Tämänkin ponon olen saanut valmiiksi asti
Tänä vuonna aloitin myyntikamojen teon hyvissä ajoin, sillä kaksi viime vuotta olen ollut älyttömän stressaantunut, kun järkevänä ihmisenä jättänyt kaiken viime tippaan ja aloitellut ensimmäisiä hevosia kun kisoihin on ehkä kuukausi aikaa. Tänä vuonna olen panostanut myyntihevosten väkertämiseen, mutta varusteitakin on tietysti tulossa vino pino. Alla kuva tämänhetkisistä myyntihevosista. Lisäksi olen leikannut myös 5-6 hevosen palat, sekä ommellut kirjavan sivuosat valmiiksi.

Tilannepäivitys; vuonis edelleen kesken (lanka loppui), läsipäinen rp valmis (ylemmässä kuvassa), tähdellinen issikka odottelee harjaa. Friisi valmis, samoi pv, pilkkuponi, miniponi ja kynäponi. 

Nyt pidetään peukkuja pystyssä, että kevät tulisi pian niin päästäisiin Aaron kanssa treenaamaan kunnolla. Mä en edelleenkään tykkää yhtään talvesta. Talvella on liian kylmä, pimeä ja vielä kerran kylmä. Lunta on liikaa ja se on kylmää ja märkää. Unohtamatta tietenkään jäisiä teitä... Ehkä pitäisi varata taas jotain salia, niin päästään nyt talviaikaankin treenaamaan... huoh

Loppuun vielä joulu-tammikuussa räpsittyjä kuvia Aarosta, Myystä, Padistä, Ginosta ja Bossista.


















Yritän tässä taas aktivoitua blogin ja instan puolella. Taisiis, kunhan saan uuden puhelimen, toi mun nykynen kun hajosi sitten lopullisesti :'dd ...


Ketkäs on tulossa tämän vuoden SM kisoihin ?

3 kommenttia:

  1. Itse en ole tulossa SM:hin, mutta onnee siulle sinne! Haastoin siut muuten: http://kepinjalkia.blogspot.fi/2016/02/liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho huomasin vasta nyt :"D .. Mutta kiitos, ja käyn kurkkaamassa haasteen :)


      - KitKatPoni

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Arvostan erityisen paljon kommentteja, joten tästä syystä toivonkin että mahdollisimman moni lukija kertoisi minulle kommentilla mielipiteensä blogista, postauksista tai mistä vain :) Vastailen kommentteihin aina kun vain ehdin.
Pidetään teksti kuitenkin asiallisena!

Suuri kiitos kaikille kommentoijille jo näin etukäteen :)

- KitKatPoni